Käsitteitä
- ELA
- Laaja-alainen (osa-aikainen) erityisopetus on luokkiin sitomatonta (luokatonta) pienryhmä- ja yksilöopetusta, jota antaa koululla erityisopettaja.
Laaja-alaista erityisopetusta voivat saada oppilaat, joilla on lieviä oppimiseen ja/tai sopeutumiseen liittyviä ongelmia (luki-, puhe-, matemaattiset ja muut vaikeudet). Laaja-alaista erityisopetusta voidaan toteuttaa yksilö-, pienryhmä-, samanaikais- tai rinnakkaisopetuksena. Erityisopettaja toimii yleisopetuksen yhteydessä ja tukee sekä konsultoi opettajia. - ERIYTTÄMINEN
- Eriyttäminen tarkoittaa opetuksen yksilöllistämistä. Lahjakas oppilas saa haastavampaa ainesta kykyjensä mukaisesti, enemmän tukea tarvitsevan oppiainesta helpotetaan keskittämällä opiskelu keskeisiin sisältöihin.
- INKLUSIIVINEN
OPETUS
- Inklusiivisella opetuksella tarkoitetaan opetuksen järjestämistä siten,
että jokainen oppilas saa riittävän ja oikea-aikaisen tuen oppimiselleen ja
muulle kasvulleen. Opetusta järjestettäessä selvitetään aina ensin
lähikoulun mahdollisuudet erityistä tukea tarvitsevan oppilaan opettamiseen.
Jos tilannearvio osoittaa, että oppilaan tuen tarve on erityisen vaativa,
niin ettei opetusta voida järjestää lähikoulussa, opetus tulee järjestää
siellä, missä se voidaan toteuttaa oppilaan edun mukaisesti.(Lähde:
Erityisopetuksen strategia. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja
selvityksiä 2007:47)
- INTEGRAATIO
- Integraatio on kyseessä, kun erityisopetuspäätöksen omaava oppilas on sijoitettu yleisopetuksen ryhmään. Integraatiosta on kyse myös silloin, kun erityisluokka tai -luokkia on sijoitettu yleisopetuksen opetussuunnitelmaa noudattavaan kouluun.
- LÄHIKOULU
- Lähikoululla
tarkoitetaan koulua, joka sijaitsee sillä alueella, jossa oppilas asuu. Se
voi olla myös muu alueen koulu kuin oppilaan kotia lähinnä oleva
oppilaitos. Jos oppilas tarvitsee erityistukea, hänen lähikoulunsa on se,
jossa kyseistä tukea voidaan parhaiten järjestää.